Kasvoakupunktio rentouttaa ja silottaa

“Näytänpä lempeämmältä ja pehmeämmältä”

Näin tuumasi asiakas noustuaan hoitopöydältä kasvoakupunktion jälkeen, hiukset hieman pörrössä päähieronnan takia. Ilme oli virkeä ja katse kirkkaampi kuin tullessa.

Kosmeettisen akupunktion aikana asiakkaalle oli laitettu ohuita akupunktioneuloja jalkoihin, käsiin ja kasvoihin. Koska myös päänsärky vaivasi asiakasta, laitoin yhden neulan hänen päänahkaansa, ns. yleishoitopisteeseen.

Kasvoakupunktiossa sekä neulojen paikat että pään ja kasvojen hieronta perustuvat ikivanhaan kiinalaiseen lääketieteeseen, meridiaaneihin ja akupisteisiin. Tavoitteena on, että elämänenergia, eli qi, virtaa vapaasti, jotta ihminen on terve ja hyvinvoiva. (Lue myös Seuran artikkeli kasvoakupunktiosta.)

Nimensä mukaisesti kasvoakupunktio tietysti keskittyy erityisesti kasvojen elinvoimaan, hyvinvointiin ja rentoutumiseen. Kasvoakupunktio parantaa ihon verenkiertoa ja tekee ihon elastisemmaksi. Se aktivoi kollageenin, eli kehon oman ikääntymisenestoaineen, tuotantoa.

Puolentoista tunnin kasvoakupunktioon kuuluu neulojen lisäksi sekä pään että kasvojen hieronta, mikä maksimoi rentouttavan vaikutuksen.

Kasvoakupunktio vaikuttaa pintaa syvemmältä

Miksi olen ottanut hoitovalikoimaan kasvoakupunktion?

Vastaus liittyy filosofiaani kauneudenhoidon kokonaisvaltaisuudesta. Ihminen on kokonaisuus, ja ihoon vaikuttavat monet seikat, kuten elintavat – ruokavalio, uni, liikunta, stressi – ja ulkoiset tekijät, kuten aurinko, ilmanpuhtaus, vuodenaika sekä iholla käytetyt tuotteet.

Tasapaino on tärkeää, ja hoitajana tai hierojana tavoitteeni on aina rentouttaa, tuoda asiakkaalle helpotusta stressiin. Lisäksi olen valinnut hoitolaan tuotesarjoja, jotka ovat luonnollisia, tasapainottavia ja toimivia ihonhoidossa.

Kasvoakupunktio on hoito, jolla vaikutetaan kauneuteen ja hyvinvointiin hieman pintaa syvemmältä. Se on myös pitkävaikutteinen, sillä iho saa siinä energiabuustin, joka pysyy. Tämä myös estää ryppyjen muodostumista.

Koen, että kasvoakupunktiona toimii mainiosti osana kokonaisvaltaista ihonhoitoa.

Kokemus: iho tuntuu kiinteämmältä

Kysyin asiakkaalta tuntemuksia kasvoakupunktiosta seuraavana päivänä.

Hän vastasi, että olo oli hoidon jälkeen ollut “mukavan höpsähtänyt, eli iloisen levollinen” ja hän oli nukkunut yöllä erityisen hyvin. Päänsärkykin oli poissa. Tämä on ollut monen muunkin kokemus: olo tuntuu tasapainoiselta.

Vielä muutaman päivän päästä sain viestin:

“Huikeaa nähdä vaikutukset vieläkin! Kasvot näyttävät ja tuntuvat rentoutuneemmilta, etenkin otsa on minusta aiempaa sileämpi. Jos tälläinen kiinteys ja kimmoisuus tulee jo yhden kerran jälkeen, täytyy kyllä kokeilla uudestaan!”

Kokeile sinäkin. Varaa aika kalenterista vaikka heti.

– Marja, Natural Boogie, Tampere

Kasvoakupunktio Tampereella on saanut hyviä kokemuksia: rentoutusta, silotusta, ilmeen kirkastusta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *