SHIATSU TAMPERE – TULE HOIDETTAVAKSI

HOITOLA NATURAL BOOGIE

Vaikuta kipuihin akupupisteiden kautta, valitse shiatsu Tampereella

Shiatsu  on alunperin kiinalaiseen lääketieteeseen pohjautuva mutta Japanissa syntynyt hoitomuoto. Shiatsun teho perustuu akupisteiden käsittelyyn. Sen avulla voi hoitaa muun muassa stressiä, kiputiloja, unettomuutta, päänsärkyä, selkäkipua ja ruoansulatusvaivoja. Sen on myös todettu parantavan verenkiertoa ja kehon nesteiden aineenvaihduntaa. Shiatsuhoito kestää noin 2 h.

Miten shiatsu tehdään?

Shiatsua ei tehdä hierontapöydällä. Sen sijaan asiakas asettuu lattialle futonpatjan päälle. Hoitaja painelee kehon energiakanavilla eli meridiaaneilla sijaitsevia akupisteitä. Painelu tehdään mm. peukaloilla, polvilla, kyynärpäillä, rystysillä tai jalkaterillä.

Shiatsussa asiakas on vaatteet päällä mutta vaatteiden tulee olla pehmeitä ja kiristämättömiä. Muistathan siis pukeutua valmiiksi vaikkapa collegeasuun tai ottaa vaihtovaatteet mukaan.

Shiatsu sopii kaikille

Shiatsuhoidossa pyritään erilaisilla tekniikoilla tasapainottamaan energian kulkua kehossa.

Otteet tuntuvat ja tehoavat mutta ote on ns. tavallista hierontaa kevyempi, joten hoito sopii hyvin kaikille. Moni myös kokee shiatsun olevan hyvin kokonaisvaltainen, sillä siinä käydään koko keho läpi ja akupisteiden kautta hoidettaessa pystytään vaikuttamaan myös henkisiin tukkeumiin.

Shiatsu on ollut Natural Boogien valikoimassa vuodesta 2021 ja siitä on tullut muutaman vuoden aikana yksi asiakkaiden suosikeista. Ei ihme, sillä sen kokonaisvaltaisuudesta tykkäävät sekä perinteisen hieronnan fanit että ne, jotka kokevat niin sanotut tavalliset hierontaotteet jostakin syystä itselle sopimattomiksi.

Kokemus shiatsusta löytyy mm Beauty by Valo -blogista:

Se oli aivan taivaallista, päästä varpaisiin niin etupuolelta kuin takapuolelta käytiin läpi! Totaalinen rentoutuminen tapahtui minulle, itse koen että hoito on hyvä ottaa työpäivän päätteeksi, niin että pääsee kotiin vain pötköttämään ja nauttimaan ihanan rennosta olosta.

Mitä shiatsu maksaa?

Natural Boogien shiatsu-hieronta maksaa 95 euroa (kesto 2h).

Voit myös ostaa lahjakortin shiatsuun suoraan hoitolasta, ajanvarausjärjestelmä BookSalonin kautta tai hoitolan verkkokaupasta.

Shiatsu Tampere

Kokeile sinäkin ja vaikutu tehosta!
Hoitola sijaitsee lähellä Tampereen keskustaa, osoitteessa Hämeenpuisto 35.

Natural Boogie Tampereella palvelee monipuolisesti

Jos shiatsu ei sittenkään ole se, mitä juuri nyt tarvitset, tutustu muihin Natural Boogien palveluihin ja hinnastoon.

LÄSNÄOLEVAA, LUONNOLLISTA JA LAADUKASTA HOITOA KOKO KEHOLLE


KASVOAKUPUNKTIO


YLELLINEN KASVOHOITO


ERILAISET HIERONNAT


TEHOKAS JALKAHOITO


Natural Boogiessa on rentoutustakuu!